Meille odotellaan syntyväksi tiibetinterrierin pentuja reilun viikon päästä. Pentueen emä on Maia, jonka kanssa ollaan käyty Tanjan agilityopeissa sunnuntai-iltaisin. Meinattiin jo uskaltautua kisaankin viime Woff Cupissa, mutta tuli nämä juoksut. Näyttelyissä Maia on käynyt pari kertaa, VSP- ja PN-sijoituksin.
Isänä on komea black&tan värinen uros Peetu. Vain muutaman kerran näyttelyssä käynyt, Erinomaisilla palkittu. Peetu on pomppivainen, energinen nuori mies, avoin, rohkea ja välitön tiibetinterrieri.
Molemmat vanhemmat ovat tutkitusti terveitä. Kumpikaan ei ole rikastuttanut eläinlääkäreitä muuten kuin rokotuksillaan ja virallisilla tarkastuksillaan.
Pentujen suvusta löytyy Italian tuonteja, kanadalaisissukulaisia, tanskalaisia isoisiä. Tavoitteena onkin ollut tuoda suomalaisiin sukuihin vaihtelua.
Etsin tuleville pennuille ensisijaisesti koteja, missä pidetään seurakoirista. Lisätoiveina on, että koti olisi kiinnostunut harrastuksista, esim näyttelyt, agility, toko. Ainakin yksi pentu on tarkoitus sijoittaa perheeseen, missä otetaan vastuu turkinhoidostakin joko hoitamalla se itse tai hoidattamalla se ammattilaisella/ minulla.
Pentujen sukutauluEmä Maia

Isä Peetu

Koiriini saa myös tulla tutustumaan. Vanhin tibbeni on 14-vuotias, nuorin 3,5-vuotias, joten on mahdollista nähdä tibbe eri ikävaiheissa!
T: Johanna Jussila
jojussila (at) gmail.com
0503662230
www.bantamshepherds.com (sivut vielä kesken!)